maanantai 19. syyskuuta 2011

Näkymiä Milanosta

Ranttula ei siirry muotibloggaajaksi, vaan jakaa tuoreet kuvat ja havainnot Milanon matkalta. Tässä siis enemmänkin valtavirtaa eli mikä nousi esiin kaupoissa pyöriessä ja katukahvilasta bongatessa.


Värit
Poltettu oranssi, pehmeä turkoosi, tummanvihreä, maanläheiset sävyt eli ruskeat ja harmaat.

Kuosit
Kudottua, palmikkoa, tekstuuria ja pintaa. Paljon oli kasseja, jotka olivat neulekuosilla (kuvassa Benettonin kassi). Inkakuoseja eli kirjoneuleista napattuja kuvioita mustavalkoisena löytyi neuleista, rahapusseista ja huiveista. Nyt olisi menekkiä kaikelle käsintehdylle eli kaikki suomalaiset taitavat neulojat- nyt myymään tuotteita maailmalle!



Viittoja ja isoja neuletakkeja kirjottuna, isoäidinneliönä ja inkatyylisenä. Perinteikästä.


Huivit
Niitä oli kaikilla ja joka kaupassa. Miehillä, naisilla, nuorilla, vanhoilla. Neulehuiveja, kuvioituja, värillisiä. Trikoosta, silkistä, villasta.



Katukuvassa

Naisilla oli aina näyttävä kaulakoru arkisenkin asun kanssa eli vaikka oli farkut ja t-paita, niin silti oli aina rannekoruja ja kaulakoruja. Tyyli oli viimeistelty kenkiä ja laukkua myöten. Siitä voitais ottaa opiksi. Mummot eivät kulkeneen tuulipuvussa, vaan aina chic.



Mekon kanssa kuuluivat yhteen saapikkaat, jotka olivat usein matalakantaiset ja varsi puolikorkea. Legginsejä ei Italiassa kyllä näkynyt eli liekö muoti ihan suomalaisten pitkäkalsarimeininkiä. Syksyn muoti ei vielä näkynyt, kun lämmintä oli 30 astetta. Tässä yksi suosikkiasu eli harmaa mekko kauniilla vaaleanruskeilla saappailla, vyöllä ja laukulla.
Ja vielä business-tyyliä:

Italian puutarhat Como-järvellä

Käväisin kurkistamassa Italian puutarhoihin Como-järvellä. Bellagiossa oli vielä kukkaloistoa ja lämmintä melkein 30 astetta. Hortensiapensaat olivat upeassa kukassa, oli sypressejä, muotoonleikattuja puita ja niin kesäisen vihreää. Viivähdimme Bellagiossa vain hetken, kaupunki oli täynnä amerikkalaisia ja japanilaisia turisteja, ja muistutti enemmän lavastusta kuin oikeaa kaupunkia. Emme innostuneet kulkemaan tursitireittejä jonossa, vaikka kaupunki oli kaunis. Tässä kuitenkin Bellagion parhaat puutarhapalat kuvina:

Bellagion rantapromenadi

Kaunis kivipenkki hotellin puutarhassa

Mielettömästi hortensioita

Hotelli Villa Serbellonin puutarha

Bellagio

Villa Menzi

Kivi ja vaahtera, niin kaunista

Siirryimme puolen tunnin matkan päähän Lezzenon pieneen rantakylään, jossa majoituimme Villa Auroraan. Hotellihuoneeseen kuului järven aaltojen ääni ja näkymä oli mitä ihanin. Huoneesta löytyi myös kori, johon oli valmiiksi pakattu rantapyyhkeet. Paras ja ystävällisin hotelli, missä olen tähän saakka ollut.
Aamiashuoneessa oli pöytäkoristeena laventeli, joka oli paketoitu kauniiseen pussukkaan. Hyvä idea vaikka juhliin, nautintoa silmälle, suulle ja nenälle. Toisessa kuvassa upeat maisemat aamiashuoneen ikkunasta.





Yrttejä löytyi myös illallispöydän vierestä. Eli siitä sai poimia rosmariinia ruokaansa.
Kaupungista löytyi myös kahvila, jossa yrtit oli istutettu keskelle pöytää.






Muotoonleikattuja pensaita (romanttisia paikkoja välissä):




Ja vielä köynnöksiä, jotka olivat saamassa syksyn värejä:

maanantai 12. syyskuuta 2011

Juhla-astiasto haussa

Juhlia varten olen hankkimassa uutta astiastoa ja mielelläni ostaisin suomalaista, jos vaan löytyy kaunis design. Haluaisin jotain yksinkertaista kuviota ja kuvion väri voisi olla harmaa tai musta. Toiveikkaana selasin läpi syksyn uutuudet Arabialta ja Pentikiltä: 
Kaikkien koristeellisten ja värikkäiden astioiden jälkeen Arabialta on vihdoinkin tullut graafisella printillä astiasarja. Ainakaan omaan makuuni eivät nuo sudenkorento ja pöllökuviot istu ja siksi olin innostunut, kun näin uudet astiat. Kuvio on hauska, mutta värivalinta ei kyllä tällä kertaa osunut kohdalleen eli sinistä en osta keittiöön. Toivottavasti saadaan jossain vaiheessa musta tai harmaa kuvio. Ja ehkä tämä on kuitenkin arkinen.


Pentikiltä löytyi pari erilaista harmaata printtiä, mutta toinen on liian romanttinen ja toinen taas tylsä.

Jatkan siis etsintää, ehkä jossain vaiheessa löytyy omaa silmää miellyttävä kuvio. Jos joku on löytänyt muuta, niin ehdota!

maanantai 5. syyskuuta 2011

Se olisi siinä aina

Tällaisen penkin haluaisin puutarhaan! Niin kaunis tuote, joka vielä muuttuu ajan myötä saadessaan kauniin ruosteen värin kukkasten kohdalle. Kaunista ikääntymistä, ihan niin kuin meillä naisilla. Kun naurunrypyt kertovat ilonhetkistä ja silmien katseen ymmärrys kaikesta koetusta.
Laittaisin penkin kirsikkapuun alle.
Se olisi siinä aina.

Kuva penkistä nettisivuilta Bettina Nissen Design. Penkin materiaali ruostumaton teräs.



sunnuntai 4. syyskuuta 2011

syysQ

Upea viikonloppu, niin lempeän lämpöinen! 
Ei jaksa enää tonkia mullan seassa. 
Ei ole kevään innostusta tai kesän touhotusta, 
vaan syksyn kiitollisuus kaikesta jo nähdystä ja koetusta. 
Mies kulkee krassinkukka varpaissaan. 
Sato kypsyy ja kaikki alkaa olla ojennuksessa ensi vuotta varten. 
Ja vielä osuu silmiin väripilkahduksia ennen syysvärejä.


Miss Bateman- encore

Törmäkatkero- bellissimo

Puolukka- amer

Rusokirsikka lupaa syksyä

Unikko- alonjo


lauantai 3. syyskuuta 2011

Köynnösportti



Sain vihdoin köynnösportin pihaan, kyllä sitä pitkään harkitsinkin. Kun en ollut ihan varma tykkäänkö... Tavoite oli, että portti on yksinkertainen ja hiukan japanilaistyylinen ja että vieressä rehottava amurinviiniköynnös pääsee ihan itsekseen sitä pitkin kasvamaan.
Sitten lähdettiin puukauppaan peräkärryn kanssa. Mietin portin väriä, että tekisinkö harmaan vai ruskean vai kenties punaisen : ). Lastattiin kärryyn vihreät kestopuut, jotta voin sitten öljytä ne haluamani väriseksi. Kesken lastaamisen tajusin, etten voi tänä vuonna öljytä, kun puut ovat niin märkiä. Niinpä ilmoitin hauraalla äänellä, että otetaankin ruskeat puut. Varmaan arvaatte, etten saanut ymmärrystä. Olisitte nähneet miehen ilmeen! Odotin jo hetken, että saan vetää peräkärryn kotiin ilman autoa. Mutta kannoin itse puut takaisin (hei, kai puukeskuksessakin on totuttu mieltään muuttaviin naisiin? häh? eikö see oo normaalia, kun on väreistä kyse?). ja lastattiin ruskeat tilalle. Katsotaan sitten ensi keväänä, mikä on lopullinen väri.
Toiselle puolelle tuli mantsuriankärhö ja tosilla ihana amurinviiniköynnös, jonka syysväriä jo odottelen.

tiistai 30. elokuuta 2011

elokuun ihmeitä




Syksyn ihmeitä piha pullollaan.
Makeita omenoita, pulleita tomaatteja.
Tillikin yrittää olla kaunis, ja onkin.
Kynttiläiltoja, sumua, kirpeitä aamuja.
Aika laittaa sandaalit hyllyyn ja pelastaa varpaat kylmältä.
 





tiistai 16. elokuuta 2011

Resepti hortensian kuivaamiseen

Hortensiasta saa upean kuivakukkakimpun talveksi. Nyt on hyvä aika leikata kukat ja laittaa ne kuivumaan. Revin lehdet pois oksista ja laitan kukat maljakkoon (ei vettä!) kuivumaan. Viime vuonna kuivaamani kimppu on edelleenkin takan reunalla ja hyvin säilynyt talven yli. Nyt tein toisen kimpun työhuoneeseen. Leikkasin pallohortensiasta muutaman ison kukan, ihan isoimpia kukkia en vielä malttanut leikata, kun niitä on kiva katsella keittiön pöydän äärestä. Laitoin kukkaset tiukasti yhteen ja sidoin varret rautalangalla nipuksi koko varren matkalta. Kimppu mahtui sopivasti Ikean yhden kukan maljakkoon. Kimppu on toiselta puolelta limenvihreä ja toiselta valkoinen, ilmeisesti kasvupaikka tai kukan tuoreus vaikuttaa väriin. Kuvat on otettu eri taustaa vasten, kun kokeilin eri paikkoja kimpulle.

maanantai 8. elokuuta 2011

Hortensiat

 Ehdoton suosikkini eli pallohortensia Annabelle. Aivan mielettömän kokoiset kukat tänä vuonna, jotka tosin vaativat hiukan tukemista. Mutta nämä lautasen kokoiset kukat ihastuttavat monta viikkoa. Tänä keväänä leikkasin ne aika mataliksi (2 silmuparin päästä) ja karsin heikompia oksia pois. Tässä ryhmässä on 3 Annabelle-pensasta. Sopii hyvin havujen ja kuunliljojen seuraan, viime vuodesta olen tehnyt sen muutoksen, että viiruhelpi siirtyi tilavampaan kasvupaikkaan. Kaikista muista kasveista voisin luopua, mutta havut ja hortensiat jäisivät...
Syyshortensia Grandiflora, joka on ostettu rungollisena pikkupuuna. Kukinto on hiukan kärsinyt siirrosta, eli aikaisempina vuosina ovat olleet paljon suuremmat.



Terassihortensia Black Steel, jossa varret ovat mustat. Kukat olivat siniset hankintahetkellä, mutta ovat nyt vielä kauniimman väriset, kun kukat alkavat olla vanhoja. Odotan mielenkiinnolla, että ehtiikö sivuversoista tulla lisää kukkia ja tietysti myös selviämistä talven yli.

tiistai 2. elokuuta 2011

Päivänliljoja- Hemerocallis

Vihdoinkin ovat päivänliljat kukassa! Vaikka päivänliljoissa ovat lehdet kauniit, niin silti aina odottaa, että koska kukat ilmestyvät. Ja ilmestyvätkö ja jos, niin minkä värisenä? Tälläkään kertaa kaikki liljapuskat eivät tehneet kukkia, kun taas osa teki sitäkin upeammat. Hollantilaiselta kukkakauppiaalta ostamani lajikkeet eivät tänä vuonna näyttäneet värejään, mutta prismasta hankitut Sammy Russel lajikkeet ovat täynnä kukkia ja nuppuja. Lisäksi viherpeukaloista tilatut, ne vääränväriset eli keltaiset, ovat pihan perällä upeassa kukassa. Tarkoitus oli ostaa Crimson Pirate-lajike , mutta sain jotain ihan muuta. Toki sain hyvityksen, mutta Crimson Pirate liljoja en ole sen jälkeenkään löytänyt mistään. Ehkä on syytä siirtyä ulkomaisille taimisivuille. Tai sitten ostan vain niitä valkoisia päivänliljoja, joita olen jo etsinyt pari vuotta. Ehkä jossain vaiheessa löydän niitäkin.
Keltainen päivänlilja, lajista ei tietoa

Sammy Russel- päivänlilja

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Elokuun illat

Ihan pakko oli jo laittaa kynttilät palamaan, kun valvottiin myöhään ja pimeys saavutti terassin. Ihan ei olla vielä elokuussa, mutta kai sitä voi ottaa jo varaslähdön. Kauniita, lämpöisiä ja pimeitä elokuun iltoja ei voita mikään. Ostin pari vuotta sitten terassipöydän yläpuolelle kynttelikön, missä on ihana polttaa kynttilöitä. Sen lisäksi paljon lyhtyjä, hyvää ruokaa ja seuraa ; )
Jos on oikein kirkas yö, niin sitten makoillaan aurinkotuoleissa huovan alla ja tuijotetaan tähtiä.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Parhaat havut ja havujen seuralaiset

Havuja on tarjolla tosi monia lajikkeita ja niitä hankin aina kukkivien seuraksi, jotta vihreys säilyy läpi vuoden. Joskus tulee huomattua, ettei havun vieressä oleva toinen kasvi sovi väreiltään ollenkaan havun kanssa, kaikki vihreät eivät vaan toimi yhteen. Samoin olen huomannut, että kasvupaikassa on syytä noudattaa suosituksia eli  katajat vaatii oikeasti aurinkoa, varjossa ne eivät menesty. Sekin on tullut opittua kantapään kautta....
Tässä suosikkihavuni ja kuvia pihastani muutaman vuoden kasvun jälkeen.

Kartiovalkokuusi- aurinkoon. Kuvassa oleva kuusi on istutettu pari vuotta sitten ja kai se vähän on kasvanut, vaikka pieni on vieläkin. Kaverina on päivänlilja Sammy Russel, joka nupuillaan.



Rohtokataja
 - Syvänvihreä ja kaunis havu. Sopii hyvin vaaleamman väristen kasvien kanssa eli esim. lamoherukka tai kuunlilja. Varoitettiin hurjasta kasvuvauhdista, mutta eipä ole paljoa kasvanut.



Kiinankataja
-  Väri on kaunis vaaleanvihreä ja vierellä jotkut erilaiset vihreän sävyt näyttävät riitelevän. Samanvärinen kasvi etulalalle on esimerkiksi perhosorvokki, jossa on kaunismuotoiset lehdet.


Siilikuusi
- Pyöreä muoto kestää katseen läpi vuoden. Sopii korkeampien havujen eteen. Tosi hellyttävä ja tässä törmäkatkeron vieressä, takana timanttituijia.


Tuivio
- komea vihreä puolivarjon havu, joka on lähtenyt heti ensimmäisenä vuotena hyvään kasvuvauhtiin. Toivottavasti menee talven yli, aikaisemmin ollut huonoja kokemuksia. Tuiviohan muuttuu talveksi ruskeaksi, mutta palautuu keväällä vihreäksi.

Marjakuusi
- marjakuusi menestyy varjossa ja sen seuraksi sopii hyvin ikivihreä taponlehti ja varjoyrtti. Ainakin omassa pihassani se on ollut tosi hidaskasvuinen.

Pallotuija

Pallotuija on kaunis ryhmänä tai kivikkopenkissä. En ole sitä juurikaan leikannut ei se on säilyttänyt pallon muotonsa kasvaessaan. Näitä voisi ostaa lisääkin... myös ruukkuun.

Hemlokki
- en ole vielä kokeillut, menestyisiköhän täällä II-vyöhykkeellä?