perjantai 17. helmikuuta 2012

Pihasuunnittelua

Parin pihasuunnittelun perusteella herkesin kirjoittelemaan jo ohjeita pihasuunnitteluun. Tällä kokemuksella ei voi paljoa ohjeistaa muuta, kuin että älä tee näitä samoja virheitä...

1. Suunnittelu
Ottaisin ilman muuta pihasuunnittelijan avuksi. Säästyisin monelta virheistutukselta ja pihan toiminnot löytäisivät helposti oikean paikan. Voihan kasvilistan tehdä yhdessä, jos on kovinkin tarkka siitä, mitä pihalle haluaa. Ja pihasuunnittelija tekemiä pihoja kannattaa katsoa, jotta tulee valittua oman tyyliin sopiva.Yritin saada pihasuunnittelijaa, kun muutimme nykyiseen kotiin muutama vuosi sitten. Talohan ei ole uusi eli osa pihan rakenteista oli jo tehty, mutta istutuksia ei oikein ollut tai ne olivat huonossa kunnossa. Mutta yllätys olikin suuri, kun pihasuunnitteluyritykset eivät vastanneet puheluihin tai niitä ei kiinnostanut tulla suunnittelemaan pihaa, joka ei ollut ihan uusi. Ja kauhea into oli itsellä aloittaa puutarhatyöt heti keväällä. Niinhän sitä sitten tehtiin itse. Yrityksen ja erehdyksen kautta.

http://olotila.yle.fi/piha/kasvit/suunnittelu/pihasuunnittelu-lahtee-pihan-muotokielen-valinnasta

2. Maltti

Kasvivalinnoissa on maltti paikallaan. Mieti miltä kasvi näyttää isona, eri vuodenaikoina ja muiden kasvien kanssa. Ja puutarhaliikkeeseen listan kanssa, ettei tule heräteostoksia. Ja toki niitä toimintojakin tarvitsee miettiä tarkasti, pitää olla aamukahvipaikkoja, varjopaikkoja helteelle, leikkipaikkaa jne. Ja mistä ne kulkureitit menevät. Tein ison muurikivi-istutusalueen ja suunnittelin sen sijaintia laittamalla kepit ajatellun alueen reunoille ja sitä sitten ihmeteltiin eri paikoista katselemalla. Mitä näkyy ikkunasta, ja mitä osuu silmiin ensimmäiseksi, kun saapuu pihaan tai kun avaa ulko-oven. Maltti kannattaa ja suunnittelu! Lajikkeita ei myöskään kannata laittaa liikaa, vaan huomioida istutukset niin, että alue näyttää hyvältä kaikkina vuodenaikoina. 
Tässä penkissä kevään aloittavat tulppaani ja pikkutalvio, sitten little princess päivänkakkara. Kesän hehkua tuovat liljat ja kukinnan päättää pallohortensia. Kukkivien kasvien välissä on kuunliljaa ja havuja tuomaan vihreyttä kaikkina vuodenaikoina. Taustalla näkyvä heinä on siirretty jo muualle, koska levisi aivan liikaa...


3. Oppi


Jos löydät jostain kauniin kiiltokuvan kasvista, niin käy katsomassa, miltä se oikeasti näyttää. Kuvathan on otettu niin, että näyttävät mahdollisimman edustavilta eikä totuus ole aina ihan samanlainen. Puistoista, puutarhaliikeistä tai naapurien pihoista saa hyviä vinkkejä. Kysele myös suosituksia muilta, monet puutarhaintoilijat neuvovat mielellään ja antavat myös jakotaimia omasta puutarhastaan.



4. Valinta

Valitse tarkasti etukäteen, minkä tyylisen pihan haluat. Romanttinen vai japanilaistyylinen, helppohoitoinen kivipiha havuineen vai perinnepiha. Toki talon tyyli ratkaisee myös paljon. Suunnittele kivien värit ja muodot, terassin väri, kalusteet, lamput ja ruukut kasvien lisäksi. Lyhdyt, pehmusteet, riippukeinut jne. Saat toimivat väri- ja tyylimaailman, jota kestää katsella pitkään. Suuri on kaunista ja kaikenmaailman tilpehööriä ei pihaan tarvita. Paitsi, jos tykkää sellaisesta ; )



Puutarhaliikken valintakin kannattaa, taimien laadussa, koossa ja hinnassa on suuria eroja. Koin suoranaisia kauhun hetkiä, kun olin puutarhamyymälässä ja joku osti 20 lemmikin alkua hintaan 5 €/kpl. Siis lemmikeistä, joita meillä kasvaa ojan pohjalla! 
Tässä muutama linkki pihasuunnittelun avuksi:

Kekkilän puutarhakoulu
puutarha.net
Kauneimmat pihat/Rudus
puutarhaunelma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi, niitä on aina yhtä ihana lukea. Ihan kuin istuisi ystävänsä kanssa auringon lämmittämillä rappusilla ja vaihtaisi ajatuksia!