tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ruukkuistutusten suunnittelua kesäksi

Nyt on hyvää aikaa suunnitella ensi kesän ruukkuistutuksia, kun selailee puutarhalehtiä. Toki kevään tuo tulleessaan korillinen orvokkeja, sillä niistä on pakko aloittaa joka vuosi. Mutta sitten onkin aika siirtyä kesäkukkasiin. Viime kesänä ihastuin ruukuissa kasvaviin heiniin ja ajattelin tänä vuonna laajentaa heinäistutuksia.

1. Elefanttiheinä

Tässä voisi olla näyttävä heinä aurinkoiselle terassille ja isoon ruukkuun.

2. Hortensiat
Valkoiset hortensiat pääsevät tänä kevään etuoven viereen isoihin harmaisiin ruukkuihin. Auringossa eivät viihtyneet, joten kokeilen nyt vähän varjoisempaa paikkaa. Paras paikka olisi kuulemma puolivarjo, jotta kosteus pysyy tasaisena. Tässä tavoitetta hortensian koolle, kuva on otettu Italiassa syyskuussa eli Suomen olosuhteissa voi tehdä vähän tiukkaa saada näin isoksi kasvamaan.



3. Mehikasveja

Matalaan ja laakeaan saviruukkuun laitan ehkä mehikasveja ja kiviä, sillä niihin olen tykästynyt. Eivätkä vaadi kovin paljoa huolenpitoa. Tässä kuvassa taitaa olla seittimehitähti.




4 Liljoja

Liljoja voisi ehkä laittaa ruukkuunkin, mutta niiden kukinta-aika on tosi lyhyt ja myöhäinen. Katsotaan, mitä lajikkeita löytyy puutarhamessuilta huhtikuussa.

Kovin tuli vaisut istutukset, eikä mitään kukkivaa. Ehkä joudun vielä ottamaan uuden puutarhakirjan käteen ja valitsemaan jonkun oikean kesäkukankin. Tai sitten ei.