perjantai 13. huhtikuuta 2012

Muurit betonikivestä

Muurikiviä on tullut aseteltua erilaisiksi istutusalueiksi jo useampana kesänä. Peräkärry ja rystyset ovat saaneet kyytiä, kun ollaan haettu Lemminkäiseltä aina uusi lasti muurikko-betonikiviä. Onneksi Lemminkäinen on tuossa muutaman kilometrin päässä, joten nouto sujuu kätevästi ja nopeasti omalla autolla. Siellä on myös kivipihanäyttely, jossa näkee erilaiset kivet sekä asettelut. 
Tämän ensimmäisen munuaisen muotoisen penkin jälkeen ymmärsin, että muurikko-suunnitteluohjelma oikeasti näyttää minkämuotoisen ja -kokoisen penkin voi niillä kivillä tehdä eli jos ei mene tasan piirrettäessä,  niin ei ne mene sitten tehdessäkään. Varsinkin kaarteet ovat aina hiukan kimurantteja. Mutta ovat sitten kaiken vaivan arvoisia, reunoilla voi istuskella ja istutukset rajautuvat kauniisti pihassa. 


Viime kesänä tehtiin kolmas muurikkoalue terassin reunaan ja taisin luvata, etten enää tee uutta. Tosin syksyllä jo sain uuden idean etupihan kivetykselle tehtävästä suorakaiteen muotoisesta muurikkoalueesta, johon voisi laittaa havuja. Siihen sopisi myös muutama muurikkovalokivi valaisemaan pihaa.


En oo vielä uskaltanut siitä ideasta kotona puhua, kun voi olla että tämä väsynyt apulaiseni ei oo ajatuksesta kovin innostunut?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi, niitä on aina yhtä ihana lukea. Ihan kuin istuisi ystävänsä kanssa auringon lämmittämillä rappusilla ja vaihtaisi ajatuksia!