sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pihaideoita

Kävin läpi viime vuoden ison joukon kuvia asuntomessuilta sekä puutarhasivustoilta, kun etsin ideoita uutta istutusaluetta ja terassin laajennusta varten. Tällä kertaa ajattelin pyytää siihen apua pihasuunnittelijalta, ja referensseistä etsin apua oman tyylisen suunnittelijan löytämiseen. Tässä suosikkejani:


Tämä kuva on Merjan Puutarha Oy:n sivustolta.



Tampereen Puutarha-Centerin piha asuntomessuilta
Viherrys Heinosen suunnittelema piha asuntomessuilta.







Oli niin ikävä sua

Mulla oli niin ikävä sua! 
Kuljen tervehtimässä lumen alta paljastuvia kasveja. 
Sinäkin olet tullut esiin, ja sinä! 
Olitte poissa niin kauan, että olen melkein unohtanut teidät. 
Vaikka koko kesän hellyydellä hoidin, etsin teille kotia, ruokin ja ravitsin. 
Lumen alle unohdin. Ja muistin jälleen.

Nostan puutarhan penkit ja tuolit esiin. 
Suunnittelen, mietin, rakennan ja siirrän mielessäni.
Piilotan lapion, jotta en alkaisi vielä kaivaa. 
Levitän tuhkaa, leikkaan, kerään roskia. 
Kuljen edestakaisin. 
Mies kiillottaa golf-mailojaan terassilla. 
Onnellisia molemmat ominaan.




Tervetuloa kevät!