maanantai 26. elokuuta 2013

Puutarhurin seitsemän tyypillisintä mokaa

Myönnetään! Olen tehnyt ne kaikki ja moneen kertaan. Sekä tiedossa olevat että uudet mokat puutarhanhoidossa. Ajattelin raapustaa ne tähän, ehkä joku muu oppii virheistäni, niin ettei tarvitse tehdä niitä kaikkia itse.

1. Piukka-istutus
Niin etäälle pitäisi pienet taimet istuttaa, että ihan hirvittää. Siinä sitä seistään istutuslapion kanssa huuli pyöreänä, kun lopputuloksessa on enemmän näkyvissä multaa kuin vihreää. Ja sitten todetaan, että laitanpa tähän väliin vielä tämän ja tämän kasvin. Ehkä jo syksyllä huomaat, että kaikki on ihan liian piukassa. Vihreä on räjähtänyt esiin.

2. Sinnetänne-istutus
Sinnetänne istutus on sitä, kun kaivetaan kuoppia ympäri pihaa ja laitetaan puskaa sinne tänne. Ja piha näyttää kuin haulikolla ois ammuttu. Yhtenäinen istutusalue näyttää paljon paremmalta.

3. Varjoaurinko
Varjon kasvi ei todennäköisesti menesty hyvin auringossa ja auringon kasvi varjossa. Eikö ookkin kummallista, ettei puutarhuri saa itse päättää, kuka menee minnekin? Suunnitelmallisuutta tarvitaan.

4. Lannoitusreilu
Paljon lantaa, että kasvavat. Hevosenkakkaa, kanankakkaa, nokkosvettä jne. Osa kasveista kuolee liikalannoitukseen ja osa jättää kukkimatta. Mutta kasvu on huikea. Nyt olen typpilakossa. Kunpa muistaisin sen keväällä.

5. Mielijohde
Tämä mulle ja tämä. Mielijohde suorastaan kirkuu olan takana, kun pyörii puutarhalla. Kaikki näyttää niin hyvältä ja tekee mieli ostaa vaikka mitä. Kotiin seuraakin mukana ihan eri kasvit kuin oli suunnitelmassa. Kotona herää kysymys: Mihin mää laitan nää?
Olen päättänyt ottaa käyttöön aikalisän. Eli uusia kasveja ei saa ostaa, jos ne eivät ole ostoslistalla, muuta kuin harkitsemalla ainakin yhden yön.

6. Pikkunätti
Nuo söpöt pienet taimet kasvaa isoksi. Parempi vain luottaa purkin kyljessä lukevaan mittaan, kasvista tulee niin iso, sitten kun se on aikuinen. Jos siinä lukee 3 metriä, niin sitä kasvia ei kannata laittaa niiden eteen, jotka jäävät metrin korkuisiksi. Ihan simppeliä, mutta kun ei tahdo uskoa millään.

7. Kesätuli
Kesä tuli ja nyt voi jo istuttaa! Halla? mitä?
Sininen hortensia muuttui vihreä-punaiseksi. Kaunis!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Rehevä syksy

Jos keväällä piha näytti ammottavan tyhjyyttään, niin nyt saa tuskailla, että kuinka kaikki on niin täyttä. Melkoinen kasvu kesän aikana.
Etupihan istutus. Viime vuonna istutettu tuivio on kokenut kasvupyrähdyksen.

Purppuraheisiangervi nauttii vaaleanpunaisesta liljasta.

Köynnösportti on kohta kokonaan peittynyt. Amurinviini, Alppikärhö Alpina Plena ja mantsuriankärhö valloittavat.

Lyhty odottaa jo pimeitä iltoja.

Punajuuri on kaunis- ja suuri.

torstai 8. elokuuta 2013

Elokuu saapui

Siellä täällä yksi varovasti punertuva lehti. Kokeilevat syksyn värejä, ihan vaan muistaakseen. Muutama koivunlehti leijailee alas ja tavoittaa varomattoman pihalla oleskelijan. Elokuu ja lupaus alkavasta syksystä. Piha on juuri nyt upeimmillaan. Laiskan kesän jälkeen alkaa jo mielessä syntyä uusia ajatuksia uudistamisesta. Joko kohta jaksaisi kaivaa esiin lapion? Ei vielä, nautitaan vaan lämmöstä ja kaiken kauneudesta. Upotetaan paljaat varpaat aamukasteiseen nurmikkoon. Puraistaan kypsyviä kirsikkatomaatteja ja maistellaan kasvimaan satoa. Ihmetellään.

Valkosipuli tekee uutta.


Pioniunikko- vain yksi.

Betonia ja poimulehtiä.


Kaksin kaunihimpi

Tilli on upea.

Vadelmia on riittänyt.

maanantai 5. elokuuta 2013

Päivä paratiisissa

Avoimien ovien päivät puutarhoissa veivät eilen matkalle siirtolapuutarhaan. Vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni siirtolapuutarhassa ja se oli mieleenpainuva kokemus. Olin niin innoissani!  Haave omasta siirtolapuutarhamökistä syttyi.
Omistajista huokui tyytyväisyys, onnellisuus sekä rakkaus puutarhanhoitoon. Mikä onkaan hienompaa, kun asua mökissä koko kesäkausi. Ja niinkuin yksi totesi, aina syksyllä täällä lopettaa mielellään, mutta jo keväällä on kauhea into päästä takaisin. Ihmeteltiin kasveja, remontoituja pikkumökkejä, pieniä terasseja ja kasvihuoneita. Omistajat olivat vieraanvaraisia ja me vieraat tunsimme olevamme niin tervetulleita. Kiitos, että saimme jakaa palan paratiisia kanssanne.
Siirtolapuutarhassa oli toinen toistaan upeampia pihoja, kaikki niin erilaisia, ihan kuin me ihmisetkin. Miten monella eri tavalla voikaan samanmuotoisen ja samansuuruisen pihan tehdä. Omenapuut riippuivat raskaina sadosta. Sipuliryppäät kuivuivat lempeässä kesätuulessa. Vadelmat tuoksuivat ja värit loistivat.
Tässä teillekin pala siirtolapuutarhaa.



















torstai 1. elokuuta 2013

Asuntomessujen pihoja- istutukset

Jäin messukäynnin jälkeen miettimään, että mikä olisi ollut yhteenveto messuilla nähdyistä istutuksista. Se vaatikin hiukan pohtimista, sillä tuntui siltä, ettei siellä ollut oikein mitään selkeää suuntausta. Paljon havuja ja angervoja, hortensioita, heiniä sekä hyötykasveja. Istutusalueet oli katettu kuorikkeella ja kiviä oli käytetty runsaasti. Nyt oli myös hyötykasvit yhdistetty koristekasvien kanssa samaan istutusalueeseen. Olipa yhdessä kohteessa jopa etupihan yksi alue täynnä mansikkaa. Hoidoltaan sellainen piha voi olla vaativa, eikä välttämättä kovin kaunis jokaisena vuodenaikana.
Muurikiviä oli käytetty paljon istutusalueen rajauksissa ja hyvin paljon luonnonkiveä. Istutuslavoja löytyi yrtteineen ja tomaatintaimineen.
Näyttäviä pihoja ei ollut kovin montaa, ehkä parissa kohteessa oli selkeästi panostettu pihan laittoon.
Alppiruusuja ja valkoista kiveä.

Lamohietakirsikkaa ja kartiovalkokuusia mustalla katteella.

Rinteessä ryhmäistutuksia ympäri terassin.
Kaunis havuryhmä.

Mantsuriankärhö (tai lumikärhö) istutettu kauniisti kivien väliin.

Istutusalue muurista. Kauniit kupariset pihalamput.
Vesiaiheet olivat vähemmistönä, tässä kuitenkin yksi.

Lamoherukka rehevänä ja upeana. Syysväritys on hieno ja lähtee keväällä tosi aikaisin vihertymään.
Perinteistä kukkamaata.

Salaattia ja mansikka muiden joukossa.


Hiekkalaatikko ja kukkaistutukset sulassa sovussa.
Pergola ja paljon istutuksia kivien lomassa. Lamohietakirsikkaa etualalla, hortensiaa yms.
Kauniisti toteutettu istutus, tuivioita, kurjenpolvea, heiniä, maksaruohoa.
P
Kävyt olivat kauniita katteita.