tiistai 17. joulukuuta 2013

Marttyyrin joulu


Seison keittiössä paistamassa, keittämässä, sekoittamassa. Kauppalista on pitkä kuin nälkävuosi jokaisen räätälöityine toivomuksineen, anoppi tarvii luumuja, jotta kinkku ei jää jumiin suolistoon, ukolle pitää olla laktoositonta, esikoinen haluaa lumimanteleita ja kuopus Toffifee-suklaata. Juoksen huushollissa moppi kädessä, ja kuljen perheen perässä siivoamassa sotkua sitä mukaa, kun sitä syntyy. Piparinsyönnistä tulee muruja, joten pidän rikkalapiota leuan alla lapsen mutustaessa pipareita. Kaaos kasvaa aattoa kohti. Ja päivät venyvät pikkutunneille. Tiuskin, touhuan. En ehdi joululauluihin, glöginjuontiin saati joulutorille. Kuuntelen nopeasti yhden joululaulun kihartaessani lahjanaruja lukemattomista paketeista. Noin. Tunnelmaosuus suoritettu.

Jouluaattoaamuna saa hetken huokaista. Väsymys hämärtää mieltä ja hermoilen siitä, onko kaikille tarpeeksi mieluista mukavaa kivaa ja mahtavaa. Voi helkkari. Joulupukinnutunpunainen liina ei näytäkään kynttilänvalossa täydelliseltä. Purskahdan itkuun joulupöydässä, ja nukahdan sohvalle, kun joulupukki jakaa lahjoja. Olipa mahtavan täydellinen joulu. Näistä jouluista meidät äidit muistetaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi, niitä on aina yhtä ihana lukea. Ihan kuin istuisi ystävänsä kanssa auringon lämmittämillä rappusilla ja vaihtaisi ajatuksia!