sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Täydellistä joulua


 
Nappaan aamuhämärissä työmatkalle mukaan lehden. Lehden kiiltävillä aukeamilla loistaa valkoinen joulukoti. Kinkunpaistoa harjoitellaan täydellisen paiston löytämiseksi ja koti on koristeltu käsintehdyin tontuin ja koristein. Makuuhuoneen sängyllä on tyyny, jossa lukee love ja olohuoneessa tyyny, jossa lukee home. Jutussa puhutaan valloittavasta tuikkeesta, valkoisesta harsosta ja kodin hehkusta. Vielä yksi koriste oksalle ja kaikki on täydellistä. On toinen adventti.
On toinen adventti. Lähdin juuri aamuhämärissä kotoa, jonne jäi täysi kaaos. Jouluun on reilu viikko aikaa, ja tiedän sen. Eteisen matto, joka oli joskus musta, on nyt saanut uuden pinnan koirankarvoista ja hiekasta. Kuivausrummun ovi on sepposen selällään ja pursuaa kiireessä vedettyjä vaatekasoja, joita kukaan ei ole ehtinyt tyhjentää. Hyppelen koiran repimien papereiden yli, yritän huitaista nuoren miehen parranajon tuotoksia kylppäristä ja singahdan silittämään paitaa. Ei ole tontuntonttua, piparit on leipomatta, lahjat ostamatta ja kaikki siivoamatta. Ikkunasta näkyy pelkkää mustaa, jänikset ovat syöneet päärynäpuun oksat ja kynttilät kelluvat vedessä. Love ja Home jäivät hankkimatta ja kodinhoitohuoneen katosta törröttää lampun paikalla kaksi irrallista johtoa. Miehen kasvoille leviää ahdistunut ilme, kun sanon määrätietoisuutta tavoitellen, että viikonloppuna on siivottava koti ja ostettava lahjat. Piiloutuu varmasti autotalliin hengailemaan tai häviää pesemään autoa.  Jouluna kinkunpaisto saa yhden näytöksen – onnistu tai ei (mihin hemmettiin sellaiset harjoittelukinkut laitettais, syötäis vai?). Vuoden marisijaksi valitaan se, jolle ei kelpaa joulun ruokatarjoilusta mikään. Kukaan ei muista antaa vettä kuuselle, ja se rapistaa loukkaantuneena neulasensa olohuoneen lattialle. Lahjat ovat huonoja ja vääränlaisia. Suklaata syödään liikaa, loput jouluruoat kannetaan kompostiin. Tiedän jo, täydellistä joulua ei saavuteta meillä tänäkään vuonna. Vai onko täydellinen joulu sittenkin jotain muuta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi, niitä on aina yhtä ihana lukea. Ihan kuin istuisi ystävänsä kanssa auringon lämmittämillä rappusilla ja vaihtaisi ajatuksia!