perjantai 14. helmikuuta 2014

Viikko maalla

Niin erilaista on maaseudulla, sekä elämä että ihmiset. Olin aika vaikuttanut vietettyäni muutaman päivän äitini luona, sillä kohtasimme inhimillisyyttä, välittömyyttä sekä ystävällisyyttä, joka muljautti omankin asenteen hetkeksi uuteen uomaan. Näinkin voisi siis elää.
Kaupassa sai hyvää palvelua ja myyjillä oli aikaa rupatella kaupanteon lomassa. Kuulumisia vaihdeltiin, sillä maalla kaikki tuntevat toisensa. Kun lähdin aamuhämärissä työmatkalle, naapurissa asuva pappa huikkasi iloiset huomenet lehdenhakureissullaan, vaikka nähtiin ensimmäistä kertaa. Kyläily ei edellytä kultareunaista kutsua ja siivoojan käyntiä, poiketa voi koska vaan. Putkimies tuli iltatöinään korjaamaan pesukonetta- ja lasku oli oikein inhimillinen. Ei kuulemma kehdannut pyytää enempää.
Kaupungissa on tottunut siihen, että ihmiset haluavat pelkästään hyötyä muista ihmisistä ja ystävällisyyden läpi kuultaa ahneus ja laskelmointi. Aitous ei ole taloudellisesti kannattavaa ja ystävyyttä haetaan vain sellaisilta ihmisiltä, joista voi hyötyä. Tai eihän kaupungissa ystävystytä, siellähän verkostoidutaan. Onneksi sanakin on eri, että erotetaan nekin asiat toisistaan.
Olen aina ajatellut, etten enää halua muuttaa maalle takaisin. Nyt en ole enää siitä varma. Ehkä inhimillisyys tekisi elämästä aidomman?

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kevättä kohti

Tänään kuulin lintujen laulua
tikan koputusta
näin jäniksen jälkiä
ja tunsin kevään tuoksun.
Muistin, että kohta tulee kevät
auringonpaisteineen
mullantuoksuineen
vihreänä,
hellästi syleillen.
Odotan.