perjantai 6. kesäkuuta 2014

Pihan aarteita osa 2

Erilainen syreeni ja niin upeanvärinen. Beauty of moscown herkullisen vaaleanpunaiset ja laventelin sävyiset nuput aukeavat valkoiseksi kukkaloistoksi. Kolme vuotta on tätä kukintaa odotettu ja nyt se on tässä.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pihan aarteita

Käsittämättömän kaunis! Helmipensas on juuri avannut muutaman kukan ja muut ovat helminä kukkavanoissa ennen kuin aukeavat. Tämän hienompaa pensasta saa hakea. On selvinnyt hyvin jo pari talvea täällä kolmosvyöhykkeellä eikä sitä jäniksetkään välitä syödä.






maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tulppaaneja

Onneksi tuli laitettua taas sipuleita syksyllä. Tulppaanit kukkivat kuitenkin aina vain ensimmäisinä vuosina ja siksi niitä on istutettava aina uusia. Ehkä siihenkin jollain olisi vinkkiä, että miten kukkimisen saisi jatkumaan vuodesta toiseen?
Muistin kyllä istuttaneeni paljon vaaleanpunaisia tulppaaneita, muta mistä nämä pinkit tulivat?





sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kukkapitoinen kevät

Kukkapuut ovat tänä keväänä yllättäneet upealla kukinnalla. Nyt oli aika toimia ja raahata viltti puun alle, juoda kuppi kahvia ja nauttia kukkapilvestä. Niin teinkin ja ihastelin kukkasia, nuuhkin kukkatuoksua ja nukahdin puun alle. Siitäpä olikin mukava herätä. Mutta ehdinpäs viettää omenapuujuhlaa, sen on jo oppinut, että on syytä nauttia, koska kaikki menee ohi niin nopeasti.
Omenapuiden lisäksi päärynäpuu ja luumupuu hehkuivat valkoisina. Olemme jo innoissamme miettineet tulevaa satoa, kunnes eräs kokeneempi puutarhanharrastaja huomautti, että ei taida tulla satoa, kun ei ole pölyttäjiä liikkeellä. Tottahan se on, eipä tullut itselle mieleen.