torstai 30. lokakuuta 2014

Lokakuu

 Terassin viereinen istutusalue uusittiin kesän aikana ja tästä poistettiin 2 suurta pensasta. Nyt tilalla on kiviä ja muutama kasvi, joiden alusta on katettu tervanvärisellä koristekatteella. Kasveiksi valikoitui heinä eli viiruhelpi, mantsuriankärhö, kärhö Hagley sekä mustilanhortensia. Maata pitkin suikertaa tuivio sekä lamoherukka, ja keskikesään valoisuutta lisää valkoinen kurjenpolvi. Kuparinen lyhty saa loistaa kynttilänvaloa kivien päällä. Muutos alkuperäiseen on suuri ja nyt vaan odottelemme ensi kesää, jolloin kaikki kasvit pääsevät vauhtiin.
Lokakuu ei ole vielä lopettanut puutarhatöitä. Aamulla istuttelin lisää tulppaaneita ja narsisseja, niitä on niin ihana odottaa aina keväisin. Ja vielä riittää leikkaamista sekä haravoimista. Viime vuonna istutin viimeiset sipulikukat joulukuun alussa. Paljon riittää myös ihasteltavaa, ensimmäinen kuura ja riite veden pinnalla, sumu ja aamurusko. Vielä kun selviäisi näistä niin pimeistä illoista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi, niitä on aina yhtä ihana lukea. Ihan kuin istuisi ystävänsä kanssa auringon lämmittämillä rappusilla ja vaihtaisi ajatuksia!