lauantai 25. huhtikuuta 2015

Puutarhurin kevät!

Puutarhurin kevätuni.
Lumi sulaa ja on lämmin.
Ei kylmä eikä kuuma.
Aurinko paistaa ja sataa.
Kasvaa hitaasti ja nopeasti.
Kukkii paljon ja koko kesän.
Menestyy, paitsi rikkaruohot ja voikukat.
On aikaa loputtomasti tehdä ja laiskotella.
Ihailla ja kauhistua.
Ihmetellä ja tietää.
Että kaikki kestää vain hetken. 
Eikä tule uusintana.
Edes elämä.






torstai 23. huhtikuuta 2015

Puutarhamessuilla

Puutarhamessut olivat viikonloppuna Tampereella. Lähdin sunnuntaiaamuna ihmettelemään messujen antia sekä tekemään muutamia, hyvin suunniteltuja kasvihankintoja. Hauska yllätys oli vastassa jo messujen ulkopuolella, kun vastaan tullut mies antoi ilmaislipun käteen. Olin niin yllättynyt ja iloinen! Ajattelin heti, että säästyneen lippuhinnan voi tietysti käyttää kasvihankintoihin.
Hollantilaiset sipulikauppiaat kiersin kaukaa. Niin useana vuotena ovat olleet ihan muuta, kuin on pitänyt, joten ei kannata kokeilla enää.
Pari suomalaista taimimyyjääkin oli paikalla, ja sieltä ostin valkoisen päiväliljan sekä punaisia tiikerililjoja, Lisäksi se pääasia eli pioni Green Halo halusi tulla mukaani. Ja monen vuoden haaveilun jälkeen vastasin sen kutsulle kyllä. Tule meille!
Tänä vuonna oli myös paljon viherrakentajien osastoja sekä hauskoja ideoita urbaanipuutarhoissa.
Ideoista poimin:

  • pyöreän köynnöskehikon haluaisin itselleni kärhöjä varten, mistähän sen löytäisin? Onko kukaan muu nähnyt myynnissä sitä jossain kaupassa?
  • turveharkoista tehty reunus kohopenkkiä varten voisi olla kokeilunarvoinen
  • heinäseivistä oli tehty pergoloita ja muita rakenteita
  • paljon kierrätystä ja tavaroiden uudelleenkäyttöä uudella tavalla
  • koottavat ja uudelleen käytettävät pöydät ja hyllyt koreista, laatikoista ja laudoista on niin hyvä idea ainakin tällaiselle, joka kyllästyy helposti ja haluaa kokeilla uutta. 
  • nuotiopaikka omaan pihaan, kyllä kiitos!
  • sammalpallot oli niin suloisia!